Niin, ei voi todeksi uskoa. Pomo täytti viime viikolla 9kk ja on ruvennut äijistymään aikalailla. Painoa on tullut tasaisen tappavasti, sitä on nyt jo reilu 30kg. Herran rintakehä on levinnyt silmissä ja se vahvistuu kokoajan. Ja miehistyminen näkyy muussakin kuin koossa. Vajaa kuukausi sitten se rupesi nostamaan jalkaa ja muutama päivä sitten se jätti ruokansa syömättä(!!!!???), kulki vaan pitkin kämppää lonksuttaen hampaitaan ja läähättäen ja kulkien Äksyn perässä. Hormonit hyrrää. Ensin tosiaan pelästyin kun Pomo on ehkä ahnein tuntemani koira. Se syö kaiken (myös vesimelonin kuoret jotka olin unohtanut keittiön pöydälle kun menin suihkuun) ja yhtäkkiä se ei suunnilleen katso kuppiinsa päin. Syykin on selvillä, naapuritalon ihanalla pystykorvanartulla on juoksu. No, eiköhän se ruokahalu sieltä jossain vaiheessa taas palaa

Tästä hormonimyllystä ja alkavasta murrosiästä huolimatta poika on toiminut treeneissä hienosti. Heinäkuussa olen tokoillut säästeliäästi kun on ollut niin valtavan kuuma. Jotain muutaman minutin pikkujuttuja vaan on otettu. Nyt lauantaina, kun oli ensimmäinen viileämpi päivä moneen viikkoon, otin sitten ihan kunnon treenin lelun kanssa. Ja Pomo oli ihan liekeissä. Se taisteli paremmin kuin koskaan ja pystyi keskittymään hienosti sivulla ja muutaman askeleen seuraamis-pätkissä. Paikkamakuu sille on rakentumassa juuri niin vahvaksi kuin olen toivonutkin. Se kestää vieruskaverin piippaukset ja poislähdöt, yleisön ja treenaavat koirat. Olen tästä erittäin ylpeä. Luoksetulo on nyt ruvennut napsahtamaan kohdalleen. Herra ei enää törmää vaan tulee minimaalisella käsiavulla hienosti eteen. Nyt tarvisi vaan uskaltaa itse luopua siitä käsiavusta. Jäävät liikkeet olivat tauon aikana jalostuneet. Nyt Pomo tekee ne kaikki (istu, seiso, maahan) nopeasti ja varmasti. Epävarmin on edelleen istu, sekin tulee hyvin kunhan muistutan ennen liikkeellelähtöä mitä tehdään. Hyppy on ihan hyväläl mallilla, olen ottanut sekä Alokasluokan hyppyä, että hyppynoutoa patukalla. Jälkimmäisessä täytyy takaisintulohyppyä auttaa vielä aikalailla.

Seuraamisessa on siis tehty nyt namin kanssa käännöksiä (oikealle, vasemmalle ja täyskäännös vasemmalle) sekä juoksua. Kaikki sujuu hyvin. Virettä, sivulletuloja ja yhtä-kahta askelta olen ottanut patukan kanssa. Toivon voivani yhdistää nämä kaksi talven aikana. Pomon kiinnostus patukkaan on vain vahvistunut iän karttuessa. Nyt se taistelee hyvin, iloringit ovat pieniä ja se palauttaa ja irrottaa hienosti.

Kaikenkaikkiaan pojasta on kasvanut oikein kiva koira. Se on vilkas ja innokas kaikkeen uuteen. Menee pää edellä joka paikkaan ja valloittaa ihmiset ja eläimet välittömyydellään. Sitä voi pitää auki oikeastaan missä vaan, se ei lähde kauas ja tulee aina luokse kutsuttaessa, silloinkin jos vastaan on tulossa toisia koiria tms. Peuraankin törmäsimme metsälenkillä ja vaikka Äksy ryntäsikin sarvipään perään jäi Pomo pyynnöstäni viereeni. Mieletön koira. Jännityksellä odotan murkkuikää, kuinka vaikeaksi se muodostuu. Toivon itselleni (ja Äksylle) pitkää pinnaa ja Pomolle mahdollisimman laimeaa murkkua

Kivekset eivät kaikista yrityksistä ja toiveista huolimatta ole laskeutuneet, eli Pomeli kastroidaan syystalvella, kunhan se nyt täyttää vuoden ja vähän vielä kasvaa. Tämä pallittomuus onkin ainoa asia jonka koirassa muuttaisin, muuten se on täydellinen. Elämäni koira. Kiitos Nora, vielä kerran, tästä ihanasta miehestä!

Pomo Chillaa :D (kuva Leena Pohjaranta)